Alter Ego

Helsingin yliopiston roolipeliyhdistys

Roleplaying association of University of Helsinki

6.12: Pikkujoulusauna

Hei kaikille!

Päivien kylmetessä ja pimeyden laskeutuessa pohjolaan on hyvä välillä kokoontua ystävällisten kasvojen ympäröimänä ja lämmitellä saunan löylyissä. Siispä tänä itsenäisyyspäivänä, ensi viikon tiistaina 6.12., Alter Egolla on kerhoilta kattosauna Sivistyksellä, siinä kertsin naapurissa osoitteessa Leppäsuonkatu 11. Saunalle pääsee kello 18 alkaen.

Itsenäisyyspäivän lisäksi juhlimme saunassa myös pikkujoulua, eli tarjolla on jouluista purtavaa! Tapahtuma on maksuton, mutta halukkaat voivat osallistua lahjojen vaihtoon tuomalla nimettömästi jonkin vähäarvoisen tai käytetyn tavaran, ja lahjat arvotaan lahjan tuoneiden kesken.

Saunomisen, syömisen ja lahjomisen lisäksi Alter Egolle tuttuun tapaan Sivistyksellä myös varmasti pelataan paljon pelejä, ja voipi olla, että Linnan juhliakin voi Sivistykseltä halutessaan seurata. Muistakaa ottaa omat peseytymisvälineet ja ehkäpä jotkin paksut sukat mukaan, Sivistyksen lattia on kylmä.

Talvisin terveisin

Veli-Matti Pakkanen

Hallituksen puheenjohtaja

6.12: Pre-Cristmas Party

Hello everyone!

As the days grow cold and darkness descends on the north, it is good to surround yourself with friendly faces and warm up in the heat of a good sauna. As such, Alter Ego’s club night this Independence Day, next week’s Tuesday December 6th, will be at the rooftop sauna Sivistys, at Leppäsuonkatu 11. The space opens at 6 pm.

In addition to celebrating Independence Day, we’re also throwing a pre-Christmas party, so there will be Christmas-y food served! The event is free, but those who wish to exchange presents may do so by anonymously submitting a low-value or used item, and the presents will be randomised among those who brought a present.

In addition to sauna, food and presents, there will obviously be lots of games to play, and those who wish might even be able to follow the Independence Day Reception from Sivistys. Remember to bring your own towel, and you may want to bring thick socks since the floor of Sivistys is cold.

Winter regards

Veli-Matti Pakkanen

President of the board


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *