mimicried - 22.06.2009
Teksti: Maija Korhonen
Norwegian style-roolipeliantologia esittelee seitsemäntoista peliä, jotka tarjoavat kokonaisen kavalkadin erilaisia tekniikoita roolipelaamiseen ja tarinankerrontaan. Norjalaispelien tarinoissa kuljetaan arkidraamasta maagisille planeetoille ja zombipornosta merirosvokertomuksiin.
Yleisesti ottaen kirjan pelejä luonnehtii oivallus siitä, että mielenkiintoisinta peliä syntyy, kun hahmon itsemääräämisoikeudesta luovutetaan jotakin toisten tai sattuman käsiin. Kirja jakaa pelit karkeasti kahtia roolipeleihin, ja tarinankerrontapeleihin, sen mukaan pelaavatko pelaajat ensi sijassa hahmoaan vai yhteistä tarinaa. Perinteisempää hahmolähtöisen roolipelaamisen tapaa kirjassa edustavat Øyvind Stengrundetin folkloristifantasiapeli Wanderer sekä Margrete Somervillen velhon ja tämän demonien suhdetta luotaava skenaario The Trouble with Demons.
Monet kirjan peleistä käyttävät satunnaistajana ja inspiraationa erilaisia kortteja, jotka ovat leikattavissa irti kirjan sivuilta. Korteista saatetaan joko katsoa pelattavan kohtauksen teema, kuten Erlend Bruerin takaumiin perustuvassa, isänmurhaa tutkivassa pelissä The Father tai Matthijs Holterin teini-ikätutkielmassa Fuck Youth. Toisaalta niitä voidaan käyttää myös tarinankerronan inspiraationa improteatterin tapaan, kuten Magnus Jakobssonin roolipelissä Until we Sink..., jossa korttisysteemi tuottaa pieniä, mutta kummallisia tapahtumia hahmojen ja pelaajien päänmenoksi hiljalleen uppoavalla Tyynenmeren saarella. Jakobssonin toisessa pelissä In the Belly of the Whale pelaajat puolestaan nostavat merirosvoseikkailuhenkisiä kortteja ja koettavat parhaansa mukaan upottaa niiden kuvaamat tapahtumat hahmojen kertomiin tarinoihin siitä, miksi nämä oikeastaan ovat päätyneet sinne missä ovat – valaan vatsaan.
Kirjassa on mukana myös Ole Peder Giæverin ja Martin Bull Gudmundsenin kokoamat kaksi korttipakkaa kohta suomeksikin julkaistavasta Itran kaupunki-pelistä. Pakat on koottu siten, että niitä voi käyttää vauhdittamaan mitä tahansa peliä. Ensimmäinen pakka koostuu resoluutiokorteista, joiden avulla voidaan ratkaista hahmojen toimien onnistuneisuuteisuus. Nämä kortit ovat muotoa ”kyllä, mutta...” tai ”ei, ja lisäksi...”. Pelin toiset kortit, käännettäköön nyt vapaasti vaikkapa sattumakorteiksi, puolestaan lisäävät tarinaan tai pelaamiseen yllättäviä käänteitä. Ne saattavat vaikkapa kutsua hahmon arkkivihollisen mukaan kohtaukseen tai laittaa pelaajat vaihtamaan kohtauksen ajaksi hahmojaan.
Parhaimmillaan fokusoidut ja intensiiviset norjalaispelit ovat myös kiinnostavia tutkielmia käsittelemistään aiheista. Tyylin kulminoitumana ovat roolipelirunot, vartin mittaiset tunnelmapalat, joissa tarinankerronnan tai hahmon pelaamisen sijaan syvennytään tiettyyn kokemukseen. Tomas H.V. Mørkridin runossa Stoke-Birmingham 0-0 eläydytään maailman vähäpäitöisimmän jalkapallo-ottelun jälkipeliin tuopin äärellä. Even Tømten runossa Retrospect puolestaan fiilistellään larpin debriefissä. Molemmissa runoissa kohtausta edeltäneet tapahtumat ja hahmot rakentuvat lennossa yksin sen säännön varassa, että kaikki pelissä sanottu on totta.
Kirjan ainoa liveroolipeli, aiemmin ainakin Solmukohdassa pelattu Tor Kjetil Edlandin, Arvid Falchin ja Erling Rognlin New Voices in Art nimetään kirjassa kamarilarpiksi, minimalistiseksi muutaman tunnin ja yhden huoneen peliksi, jota voi helposti pelata koska ja missä tahansa. Pelin hahmot ovat kuvataiteilijoita töidensä äärellä yhteisnäyttelyn avajaisissa, ja pelissä ovat kilpailullisen taidemaailman synnyttämät epävarmuuden, ylpeyden ja yksinäisyyden tunteet. Nämä saadaan pelissä esiin toisen hahmon avajaisviinilasia kilistämällä, jolloin toisen on lausuttava monologi. Yksinpuhelu ei kuitenkaan kuulu pelinsisäiseen todellisuuteen, vaan toimii jännitettä lisäävänä metatekniikkana, jonka avulla pelaajat voivat suunnistaa kohtii kiinnostavampaa draamaa.
Kiinnostavia tutkielmia ovat myös edellä mainitut Fuck Youth, jossa kukin hahmo ruumiillistaa yhtä puberteetille tyypillistä tunnetta, sekä The Father, jossa kukin pelaaja saa tehtäväkseen heijastaa erilaisia puolia yhteisestä isästä – ilman että pelaajien tehtävät välttämättä menisivät yksiin hahmojen asenteiden kanssa. Anders Nygaardin The New Middle Ages puolestaan tutkii erilaisia tapoja kuvata keskiaikaa siten, että kaikille pelaajille määritellään oma tyylinsä pelata aikakautta, esimerkiksi romattisen, ironisen tai salaliittoteoreettisen näkemyksen läpi. Yksi kirjan hillittömimmistä rykäisyistä puolestaan tutkii pelinjohtajan valtaa sado-masokismin tai (tai zader-mazorgismin) valossa: Tomas H.V. Mørkridin Pervo laskee pelaajat vapaaksi realistiseen todellisuuteen, jota verihurmainen pelinjohtajajumala hallitsee mielivaltaisesti kurittaen ja palkiten. Säännöissä sanotaan, että kaikki hahmoista kuolevat lopulta, joten on parasta, että pelaajia on alussa mahdollisimman paljon, jotta peli kestäisi edes jonkin aikaa.
Vaikka norskipeleissä näkyy kauniina ja vahvana Forge-trendin vaikutus, ne tuntuvat kuitenkin luottavan amerikkalaisia pelejä enemmän pelaajien arvostelukykyyn ja hyväntahtoiseen haluun rakentaa yhteistä todellisuutta. Pelimekaniikoissa on enemmänkin kyse mielikuvituksen lennon vauhdittamisesta kuin tarinankerrontaoikeuden tasa-arvoisesta kilpailuttamisesta kannustimien ja sanktioiden avulla. Matthijs Holter hupaileekin tällä ristiriidalla roolipelissään Zombie Porn, joka on mekaniikaltaan kirjan raskaimmasta ja teemaltaan kirjan hurteimmasta päästä. Peli kertoo nimensä mukaisesti zombimaailman pornoteollisuudesta. Sen erityyppisiä kohtauksia pelataan hieman lautapelimäisesti flow-karttoja seuraamalla. Epäkuolleet pornotähdet varastelevat toisiltaan kuvauksellisia ruumiinosia – yrittäen kuitenkin samalla löytää rakkautta, jotteivät räjähtäisi tuskasta kappaleiksi. Imago, tuska ja rakkaus muodostavatkin pelin kolmet erilaiset pisteet, jotka komppaavat toisiaan muistuttaen esimerkiksi Paul Czegen Kätyrin osan mekaniikkaa. Pelin riemastuttavuus syntyy paitsi irtonaisista sukupuolielimistä ja kuvaussessiokohtauksista, myös sen asettamista ristiriitaisista vaatimuksista pelityylin suhteen: Rakkaus- ja angstauskohtaukset tuntuvat kannustavan pelaajia eläytyvään pelityyliin, mutta tähti-imagon kasvattaminen vaatii toisaalta ankaran laskelmoivaa peliotetta. Holter vihjaakin kieli poskessa, että voittoa tavoittelevien kannattaa yrittää huijata muita pelaajia uppoutumaan tunteikkaasti immersioon, sillä: ”you can't be concerned with immersionist ideas in a gamist industry of necrotic porn”.
Allekirjoittaneen testaillessa muutamia kirjan tarinankerrontapelejä kävi ilmi, että eläytyvään pelaamiseen kasvaneelle ei ole ihan yksinkertaista oppia norjalaisten teknisesti nerokkaan kekseliääseen ja samalla kohteliaaseen yhteispeliin. Ehkä parhaan kuvan tällaisesta toisia komppaavasta ja jammailevasta pelityylistä saa kirjan viimeisestä pelistä: Håken Lidin pelissä Forgotten memories kierrätetään pelaajien lapsuusmuistoja siten, että kohtauksen kertoja valitsee jonkun toisen pelaajan lapsuusmuiston kerrottavakseen, samalla kun muiston alkuperäinen omistaja toimii kohtauksen kuiskaajana, joka heittää tarinankertojalle pökköä pesään. Myös Rune Vallen peli Storyboard, jossa pelaajat rakentavat yhteisen sankarin, toimii hyvänä harjoituksena tarinan kerrontaan – siinä kun kukin pelaaja saa kohtauksessa kontolleen selkeän vastuualueen, esimerkiksi sankarin toiminnan tai muiden hahmojen ääneen lausumattomien ajatusten kuvailun.
Kirja kysyy myös, yhdistääkö sen pelejä mikään muu kuin kannet – eli toisin sanoen, mitä norjalainen tyyli on, tai onko sitä. Yksi yhdistävä tekijä on ainakin helpostilähestyttävyys, sillä suurin osa peleistä vaatii käynnistyäkseen vain nopean ohjeistuksen, joka toimitetaan pelaajille kädestä pitäen alkaen siitä, kenen tehtävä on lukea ohjeet toisille ääneen. Ehkä kirjan pelit ovat myös vieneet uudelle tasolle roolipelien perusviisauden: nimittäin sen, että parhaat tarinat ja kokemukset syntyvät kommunikaatiossa yhdessä toisten ja maailman kanssa. On vain maltettava luottaa muihin pelaajiin ja asetuttava alttiiksi sattumalle. Tässä norjalainen tyyli on hyvä opas, ja kirja varsinainen aarreaitta!
Norwegian style 2009. Toim. Holter, Matthijs & Tømte, Even.
Norwegian style-blogi: http://norwegianstyle.wordpress.com
Kirja lulu.comissa: http://www.lulu.com/content/paperback-book/norwegian-style/5140294
Konehuoneessa hyrrää Drupal.