Tutkimus Kaartimalaisesta kansankulttuurista (replay) 2016

– TUTKIMUS KAARTIMALAISESTA KANSANKULTTUURISTA – tapahtuu Lainerannan kestikievarissa, kahden pienen maalaiskylän välillä, Virranpohjantien varrella. Luvassa on ihmissuhteita, kisailua, juonimista ja hauskanpitoa kahden kylän nuorten kohdatessa kevään kynnyksellä. Kumpi kylä voittaa pussijuoksussa? Kenen talo leipoo parhaan piirakan? Entä kuka voittaa tappelussa kilpailujen jälkeen? Kuka ehtii hakea Voima Viljavantyttären tanssiin? Ja puuttuvatko esiäidit peliin? Entä mitä ovat huhut mystisestä sirkuksesta, joka on matkalla kestikievariin?

Tutkimus Kaartimalaiseta kansankulttuurista on low-fantasialarppi, joka pelataan leirikeskus Sierlassa 7.5.2016 Lohjalla. Tältä sivulta löydät infoa pelistä.

HUOM! Peliin otetaan vielä varapelaajia! Laita viestiä ae.larppaa@gmail.com ja täytä ilmolomake niin saamme ruokavaliosi yms. yhteystiedot talteen.  

Pelinjohdon saa kiinni osoitteesta ae.larppaa@gmail.com

Peli on pelattu ensimmäisen kerran Luukissa 2007. Nyt hahmoja ja maailmaa ollaan päivittelemässä ja lisäilemässä hieman erilaisia elementtejä.

Sivuilla tähän mennessä (29.2.2016):

Genre ja yleinen luonne
Aikataulu ja pelimaksu
Ilmoittautuminen
Kylät
Maailma
Hahmot
Proppautuminen
Pelinjohto

HUOM! Pienet muutokset vielä mahdollisia.

Genre ja pelin yleinen luonne

Peli käsittelee omalla twistillään suomalaista maalaiskulttuuria ja kansanuskomuksia.

Peli on low-fantasy eli pelissä on tiettyjä fantasiamaailman elementtejä, mutta ei mitenkään kovaa taikomista tai maagien kokoontumisia. Pelin maailmassa ihmisillä on omanlaisia konsteja, jotka ovat ikään kuin erikoisominaisuuksia, joita opitaan iän karttuessa käyttämään paremmin. Nuoremmilla konstit voivat olla vielä hakusessa ja vähän epävarmoja. Kaikilla kuitenkin on oma konstinsa.

Pelin pääpaino on kylien välisellä kisailulla, jota on tapahtunut käytännössä aina nuorten keskuudessa aikojen alusta alkaen.  Peli sijoittuu kevätjuhlaan, jona aikana nuoret kokoontuvat kisailemaan erilaisissa kilpailuissa, joiden uskotaan parantavan esimerkiksi satoa ja metsästysonnea. Käytännössä kisailu otetaan sekä vakavasti että leikkimielisesti eli se on samaan aikaan monille harmitonta, mutta loputon puheenaihe aina seuraavan vuoden ajan. Luvassa esimerkiksi piirakan leivontaa, perunanveistoa, pussijuoksua ja jodlausta.

Toinen paljon huomiota vievä asia pelissä on nuorten väliset kahakat ja ihmissuhteet. Toisille on kunnian asia noudattaa vanhoja perinteitä ja toiset kaipaavat muutosta. Nuorten keskuudessa on myös yleinen tapa riiata useampi vuosi eri kumppanien kanssa ennen vakiintumista aloilleen. Tytöt saavat nuorena oman aittansa, joiden ovilla käy kuhina. Kevätjuhla onkin pitkän talven jälkeen taas hyvä aika päästä tapaamaan useamman kylän väkeä kerralla.

Pelissä tarjoillaan hyvää ruokaa ja juomaa pelin aikana. Osa pelaajista osallistuu tietyllä tapaa ruoanlaittoon osallistumalla esimerkiksi piirakka- tai perunanveistokilpailuun.

Aikataulu ja käytöntö

Pelipaikalle voi saapua perjantaina klo 18 jälkeen. Olisi suotavaa jos pelaajat pääsisivät paikalle jo tällöin. Illan ohjelmassa on kontaktointia, kisojen sääntöjen läpikäyntiä ja muuta briiffausta. Pelissä on myös muutamia tansseja, joita käydään perjantaina läpi. Kunhan pelaajat on valittu niin teemme kyytidokumentin, jossa voi sopia kyydeistä pelipaikalle.

Lauantaina tarjoillaan kevyt aamiainen (puuroa) sekä lounas ennen peliä ja pelin aikana illallinen. Pelipaikalla tulisi olla viimeistään klo 10 ja peli pyritään aloittamaan heti lounaan jälkeen puolenpäivän jälkeen. Peli päättyy illan alkaessa pimentyä. Pelin päätyttyä luvassa saunomista ja grillailua (0mat grillattavat mukaan).

Paikalta pitää poistua sunnuntaina iltaan mennessä. Siivousapua otetaan mielellään vastaan!

Tapahtuma on alkoholiton. Tapahtumassa tarjottava ingame alkoholipitoinen juoma on simaa. Pelin ikäraja on periaatteessa 18 vuotta, mutta voimme tehdä poikkeuksia erikoistapauksissa. Ole tällöin yhteydessä pelinjohtoon.

Tapahtumalle on olemassa myös facebook-tapahtuma. https://www.facebook.com/events/907981772572952/

Pelimaksu  ja ilmoittautuminen

Pelimaksu on Alter Egon jäseniltä 25 euroa ja muilta 30 euroa. Sillä katetaan pelipaikan vuokra ja ruokailut sekä kaikki juoksevat kulut, mitä larppiin sisältyy.

Ilmoittautuminen on auki ja pääsiäisen jälkeen 30.3. Hahmot pyritään jakamaan huhtikuun alussa. Peli on avoinna kaikille, mutta Alteregolaiset ovat ilmoittautumisessa etusijalla, jos ilmoittautumisia tulee paljon. Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä http://goo.gl/forms/zb0EaG06U0

HUOM! Peliin kaivataan vielä muutamaa pelaajaa sekä NPC:tä eli jos haluat vielä ilmoittautua niin mukaan vain! Jos ilmoittaudut ihan viimetingassa niin laita mailia pelinjohtolle ae.larppaa@gmail.com

Kylät

Pohjoisen Kaartiman perällä sijaitsee kaksi kylää, jotka ovat vuodesta toiseen viettäneet itsepintaisesti omaa elämäänsä ympäröivästä yhteiskunnasta huolimatta.

Koskenkylki ja Korvenkainalo sijaitsevat molemmin puolin Kieppuva-jokea, joka saa alkunsa pohjoisen ylängöiltä. Kylien väliin jää myös Kieppuvankoskeksi nimetty vuolas virtapaikka,  pohjoisosat puolestaan erottaa toisistaan Kirkasveet-järvi. Maa on hivenen hedelmällisempää  Koskenkyljen kylässä, sillä sen läpi virtaa myös pieni Kippuraojaksi nimetty puro.

Koskenkyljen rikkain ja isoin talo on Mitra. Talo on saanut nimensä suvun kantaäidiltä, joka edelleen vartioi Mitran maita suuren kuusen hahmossa. Paljon pahemmaksi ei jää myöskään Rokkurin varakas tila Mitran naapurissa. Mitran sija kylän kunnioitetuimpana talona juontaa kuitenkin juurensa kylän varhaisvaiheisiin asti. Perinteisesti Mitran talon emännällä (tällä hetkellä Viljava Marjaisantyttärellä) on myös kylän henkisen johtajan rooli. Korvenkylän isoin tila taas on nimeltään Vesvere, joka niin ikään on johtanut kylää halki hyvien ja huonompienkin aikoijen. Vesveren tilaa emännöi ehtoisa Silmu Sirkantytär.

Kieppuvan yli ja molempien kylien läpi on iät ja ajat kulkenut kauppiaiden kulkureitti itäisten ylänköjen metsästysmailta Virranpohjaan, yhteen Kaartiman kaupungeista. Reitti on kasvanut pikkuhiljaa pienestä kärripolusta aivan oikeaksi tieksi. Varsinaisesti elämänmenon alueella mullisti jo sukupolvia sitten joen yläjuoksun yli rakennettu silta, joka yhdisti kylät vääjäämättömästi vakituiseen kanssakäymiseen keskenään. Samoihin aikoihin tien varrella sijainneesta pienestä Lainerannan torpasta kehkeytyi kestikievari.

Lainerannan kestikievari on tullut tutuksi jo monelle sukupolvelle kiertokoulunpitopaikkana. Kiertelevällä lukkarilla on tapana asettua kievariin kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan suunnilleen vuoden välein. Kaikki kyläläiset käyvät lukkarin opissa vähintään kolmen vuoden ajan. Tällä hetkellä virkaa hoitaa Agusta Vorina.

Kestikievarissa on jo esiäitien vuosirenkaiden ajan järjestetty joka kevät myös kylien nuorten väliset mittelöt, joissa perinteisiksi lajeiksi ovat valikoituneet jodlauskilpailu, piirakkakilpailu sekä illan huipentumana kylien välinen pussijuoksu. Ennen varsinaista mittelöä lämmitellään myös lukuisin kevytmielisemmin kisailuin.

Maailma

  • Kaartiman maailma
  • Maailman synty
  • Ihmiset
  • Yhteiskunta
  • Uskonto ja uskomukset
  • Valtakunnasta

Maailman synty 

“Alussa maailmaa ei ollut, oli vain tyhjää. Sitten maaäiti heräsi ja herätti nukkuvat nuoremmat sisaruksensa ilman, veden ja tulen. Maaäiti halusi luoda elämän ja opasti sisaruksilleen, miten näiden kuului olla ja toimia: maa olisi kaiken perusta, maan ympärillä olisi ilma ja taivas. Meri olisi maan vierellä ja tuli liikkuisi ilman seuralaisena tähtinä ja taivaan valoina. Sisarukset ottivat paikkansa ja maaäidistä tuli maankamara, ilmasta taivas, vedestä meret, joet ja järvet, tulesta levoton liikkuva liekki.

Neljä sisarusta loivat yhdessä ensimmäiset ihmiset, jotka maaäiti asetti asumaan pinnalleen. Maaäiti loi kaiken muun elollisen: kasvatti puut, ruohon, viljan, loi eläimet ja asetti ne paikoilleen: kalat veteen, linnut taivaalle ja lehmät pelloille. Alussa tulellakin oli omia eläimiään, villejä ja arvaamattomia henkiolentoja. Mutta henget käyttäytyivät huonosti eivätkä suostuneet palvelemaan ihmisiä niinkuin heidän oli määrä. Tuli tuhosi eläimensä ja korvaukseksi eläintensä pahoista teoista asettui palvelemaan ihmisiä ja lämmittämään heidän asuntojaan. Mutta tulessa on vähän eläintensä pahankurisuutta. Siksi tulta on aina vartioitava ja se joskus lyö taivaalta alas ja tekee tuhoa.

Alussa miehilläkin oli peltotilkkunsa, talonsa ja karjansa. Mutta mies oli kiinnostunut enemmän metsän eläinten jahtaamisesta, kalojen narraamisesta, äijien kanssa juoruamisesta ja maailman tutkimattomien nurkkien koluamisesta kuin omaisuutensa hoidosta ja lastensa ruokkimisesta. Kun mies liehui pitkin kyliä ja metsiä, karkasi karja, pellot menivät kesannolle ja tupa ränsistyi. Ei tullut miehen taloudenpidosta mitään. Siksi nainen otti pellot, metsät ja karjan omistukseensa ja huolehti niistä hyvin, kertoi miehelle mitä piti tehdä ja piti huolen siitä, ettei hajamielinen ja ailahtelevainen mies eksynyt liiaksi kummallisiin ajatuksiinsa ja päähänpistoihinsa.”

-Kuusama selittää Kaskelle, miksi naiset perivät kaiken.

Ihmiset

“Naiset ovat vakaita, harkitsevia ja ajattelevat asioita enemmän järjellä ja pitkällä tähtäimellä kuin hetken mielijohteesta ja ilman suunnitelmia. Naiset ovat aikaansaavia ja järjesteleviä sekä taipuvaisia keskittymään elämän konkreettisiin asioihin ja perusarvoihin. Perusominaisuuksiensa ansiosta naiset ovat synnynnäisiä johtajia ja johtavat yhteiskuntaa. Maailmassa naisia verrataan pysyviin, ikuisiin asioihin kuten puihin ja kasveihin, kiviin ja meriin. Hyvässä naisessa on edellämainittujen parhaita puolia. Hyvä nainen on kuin puu: yhteydessä maahan juuriensa kautta, joustaa elämän myrskyissä murtumatta, levittää oksansa oman elämänpiirinsä ylle suojelevasti ja huolehtivasti, ruokkii perhettään työnsä hedelmillä ja kurottaa kohti taivasta. Nainen on vakaa kuin kallio, murtumaton, luotettava ja vakaa perusta perheelle, miehelle ja lapsilleen; kärsivällinen kuin kiveä hiova meri, lempeä, kaunis ja salaperäisen voimakas.

Toisaalta naiset osaavat myös olla jääräpäisiä, kovatahtoisia ja häikäilemättömiä. Naiset ovat fyysisesti miehiä heikompia, mutta korvaavat usein fyysisen heikkouden terävällä älyllä ja sitkeydellä. Suuri puu tukahduttaa muun elämän oksiensa alta, teräväreunainen kivi satuttaa ja myrskyävä meri ei aina kannattele purjehtijaa.

Miehet ovat ailahtelevaisia, uteliaita ja seikkailunhaluisia, äkkipikaisen temperamenttisia ja levottomia. Miehet viihtyvät enemmän ajatuksissaan kuin tässä ajassa ja paikassa, ajattelevat enemmän senhetkisillä tunteillaan, haaveilevat asioista jotka eivät ehkä koskaan tapahdu tai tekevät runsaasti kauaskantoisia suunnitelmia, jotka unohtavat seuraavan kiinnostuksenkohteen sattuessa vastaan. Miehet ovat maailman keksijöitä, haaveilijoita ja tutkimusmatkailijoita, vaikka heidän omalaatuisia ajatuksiaan ei aina otetakaan todesta. Miehisiä asioita maailmassa ovat eläimet, tuuli ja tuli- muuttuvat ja vaihtelevat asiat. Miehen odotetaan suojelevan perhettään, pitävän vaimonsa iloisena ja tyytyväisenä sekä tukevan taloutta metsästyksellä, kalastuksella, keräilyllä ja muulla talon ulkopuolella tapahtuvalla puuhastelulla, joka ei vaadi aktiivista keskittymistä. Sanotaan, että haluttava ja tavoiteltava mies on  nuorena kuin tuuli, pitelemätön ja villi; aikuisena pelloilla töitä tekevä hevonen ja kotia vahtiva koira; vanhana taloa lämmittävä liekki. Pahinta on saada tämän vastakohta: mies joka on nuorena tuhoisa ja melskaava liekki, aikuisena levoton ja maailman turuilla vaelteleva tuuli ja vanhana kärttyisä karhu tai sotkeva porsas.

Temperamenttiset ja tunneherkät miehet riehuvat, telovat itseään ja toisiaan, eksyttävät itsensä maailmalle ja pahimmillaan ovat täysin epäluotettavia, tavoitteettomia kulkureita jotka jättävät jälkeensä murtuneita äitejä, vaimoja ja pelokkaita lapsia.”

-Augusta Vorina, opastaessaan kiertokoulun lapsia kasvamaan hyviksi ja kunnollisiksi aikuisiksi

 

Yhteiskunta

“Älä ole tommoinen. Et muuten pääse ikinä hyviin naimisiin, vaikka minä miten auttaisin!”

-Rönsy yrittää neuvoa Tuiskua

Yhteiskunta on matriarkaalinen: sukulaisuutta ja kuulumista lasketaan äidin kautta, naiset johtavat yhteiskuntaa, omistavat eniten ja saavat viimeisen sanan. Mies muuttaa vaimonsa suvun taloon, lapset syntyvät vaimon sukuun ja perimyksessä suositaan tyttöjä.

On tapana, että nainen omistaa maan, karjan, talot ja muun omaisuuden. Vaatteisiinsa, työkaluihinsa ja kaikkeen itse tekemäänsä on miehellä toki oikeus. Tilan perii vanhin tytär. Jos tyttöjä ei ole, vanhin tai sopivin poika ottaa itselleen vaimon, joka tulee asumaan tytöttömään taloon. Joskus voidaan myös adoptoida runsaslapsisesta perheestä joku nuorempi tyttö, jolle ei riittäisi perintöä omassa talossaan. Monityttärisillä tiloilla voidaan pilkkoa nuoremmille oma osuus tilasta, tai nuorempi tyttö voi mennä suuremman tilan torppariksi perheineen. Ei ole myöskään tavatonta, että perintöä vaille jäävä tyttö lähtee kaupunkiin itselliseksi naiseksi, elättää itsensä käsityöläisenä. Naisen tehtävä on myös huolehtia vanhemmistaan näiden vanhoilla päivillä.

Miehet eivät luonteenpiirteidensä takia sovellu mitenkään talonpitäjiksi ja on hyvin ennenkuulumatonta, että poikalapsi perisi vanhempiensa tilan ja alkaisi asua sitä yksin, ilman vaimoa.

“No arvaa, saatanan pässi.”

-Leimu kysymykseen miksei hänellä ole sukunimeä

Perä-Kaartima on pääosin maaseutua, jossa talot pyrkivät olemaan omavaraisia mahdollisimman pitkälle. Valtakunnan rahayksikkö on kruunu, josta Kaartimassa puhutaan kansanomaisesti ruununa.

Lapset syntyvät aina äitinsä talossa. Lapsille annetaan luonteenpiirteitä tai toivottuja ominaisuuksia kuvaavia nimiä, mahdollisesti myös kuuluisien esivanhempien nimiä. Nimi annetaan kun lapsi on kolmen kuukauden ikäinen. Silloin lapsi esitellään koko kylälle. Joskus on ollut tapana mahtavien sukujen kesken sopia jo tuolloin tulevasta kihlauksesta sukujen lasten välillä. Jos lapsi aiotaan antaa adoptioon, tapahtuu se ennenkuin lapsi saa nimensä. Silloin adoptoiva perhe esittelee lapsen kolmen kuukauden kuluttua syntymästä omanaan ja antaa sille nimen. Lapset kuuluvat aina ensisijaisesti äitinsä suvulle ja äidilleen- miehillä on hyvin vähän oikeuksia omiin jälkeläisiinsä. Ei tosin ole ennenkuulumatonta, että äiti saattaa hylätä poikavauvan lapsen isälle ja kieltää siteensä lapseen. Toisaalta, ei ole ennenkuulumatonta sekään, että isä voi kiistämättömän näytön perusteella osoittaa olevansa jonkin lapsen isä ja siten vaatia lapsensa äitiä tunnustamaan itsensä ja ottamaan puolisokseen tai taloonsa asumaan.

Sukupuoliroolit

Joskus saattaa käydä niin, että lapsi syntyy tyttönä, mutta käyttäytyy jo pienestä pitäen kuin poika. Tai niin, että perheen poika pitää itseään yhtä tyttönä kuin siskojaan ja aikuisikään mennessä on täysin selvää, että poika onkin tyttö. Yhteiskunta on binäärinen, mutta sosiaalisella sukupuolella on suurempi merkitys kuin biologisella. Transsukupuolisuuteen suhtaudutaan pragmaattisen sallivasti: jos perheeseen on syntynyt tyttö pojan ruumiissa, kasvatetaan lapsesta sosiaalisesti ja kulttuurillisesti nainen. Usein on tapana järjestää uudet nimenantojuhlat tapahtuneen kunniaksi.

Lapset auttavat talon töissä jo pienestä pitäen: tytöt opetetaan pitämään huolta taloudesta ja maasta, pojat korjaamaan tiluksia, keräämään lisäravintoa metsästä ja virroista sekä ruokkimaan eläimiä. Varsinaisia miesten ja naisten töitä ei ole, mutta koska nainen tulee perimään tilan, kerrotaan tytöille enemmän siitä, miksi asiat tehdään kuten ne tehdään ja miten tehdä kaikki tilan työt. Vain lapsenpäästäjän toimi on kielletty miehiltä- eihän mies voi mitenkään tietää tai ymmärtää syntymän ihmettä. Äidit opettavat tyttärilleen suvun salaiset rituaalit ja tavat, naisen odotetaan opettavan talon tavat aviomiehelleen. Perheessä lapset kasvatetaan ajattelemaan, että siskojen tehtävä on huolehtia veljiensä hyvinvoinnista ja veljien on suojeltava ja autettava siskojaan parhaansa mukaan. Käytännössä aikuisiällä tämä tarkoittaa sitä, että siskojen on tapana auttaa veljiään pääsemään hyviin naimisiin ja veljien suojeltava siskojaan epätoivotuilta kosijoilta ja väkivallanteoilta.

Koulu

Kylissä kiertää kiertokoulu, jota täytyy jokaisen käydä ainakin kolme luokkaa kymmenvuotiaasta alkaen. Kiertokoulussa opetetaan lukemaan, laskemaan, hieman maantietoa, luonnontietoa, historiaa, vähän lakia ja muuta pientä ja hyödyllistä. Kaupungista toiseen siirtyy kiertävä maa- ja metsätiedon korkeakoulu, Maatalousopisto, jonne riittävän varakkaiden talojen emännät tapaavat lähettää vanhimmat tyttärensä ainakin kahdeksi vuodeksi ennen kuin nämä astuvat avioon. Korkeinta koulutusta saa pääkaupungin yliopistossa.

Yöjuoksut ja riiaaminen

Kun tyttö saa ensimmäiset säännölliset kuukautisensa, järjestetään talossa juhlat. Tämän jälkeen tyttöä aletaan pitää aikuisena ja hän saa muuttaa kesien ajaksi aittaan, omaan rakennukseensa jossa harjoitella oman talon pitoa. Aittakauden avajaisia juhlitaan kevätjuhlan yhteydessä. (Poikia pidetään oikeina miehinä vasta kun he ovat päässeet naimisiin ja saaneet vaimonsa raskaaksi.) Aittaan muuttaminen käytännössä tarkoittaa aikuisen seksuaalielämän aloittamista. Suhteita saman sukupuolen kanssa ei paheksuta, mutta niitä pidetään nuoruuden leikkeinä ja siten hieman epäsopivina aikuisille ja avioituneille. Saman sukupuolen edustajan kanssa ei perinteiden mukaan voi avioitua – siitähän ei tule lapsia ja perillisiä. Erityisesti naisten aikuisiän keskinäisiä suhteita katsotaan hieman pahalla, elleivät kyseiset naiset ole jo synnyttäneitä tai leskiä, onhan sellainen liitto jo omistusteknisesti vaarallinen järjestely. Toisaalta kahden naisen ylläpitämistä talouksista pitää paikkansa myös, että sellainen talo pysyy varmasti pystyssä ja menestyy. Naimattomien aikuisten miesten keskinäisiä suhteita ei paheksuta niin paljoa, mutta tulkitaan sitäkin päättäväisemmin merkiksi siitä, että kyseiset miehet ovat jo heittäneet kaiken toivon kunniallisilla aviomarkkinoilla. Yhteistalous tällaisilla miehillä olisi tietenkin tuhoon tuomittu yritys. Yhteiskunta on pääsääntöisesti yksiavioinen. Pettämistä pidetään pahana ja tuomittavana.

“No eihän sen kanssa voi mennä naimisiin. Se ei peri mitään ja talokin on aika köyhä.”

-Kaiku Lemmenpoika arvioi erästä kylän tyttöä

Avioliitto

Avioliitto voi olla joko rakkausavioliitto nuorten itsensä aloitteesta tai järjestetty avioliitto. Mitä korkeammalla säädyssä, sitä todennäköisemmin avioliitto on järjestetty. Erilaisia kosiskeluperinteitä on runsaasti. Alavire on kuitenkin se, että nuorten miesten tavoitteena on päästä mahdollisimman hyviin naimisiin. Vanhemmat kyllä elättävät lapsiaan, mutta miehelle vaimottomaksi jääminen on hyvin epätoivottu ja nolo kohtalo. Vaimotta jäävien poikien osa onkin joko liittyä armeijaan, lähteä opiskelemaan pääkaupunkiin, mennä rengiksi tai torppariksi isompaan taloon tai ryhtyä metsästäjäksi tai kalastajaksi.

Avioliitto solmitaan yleisimmin vaimon ollessa 20-25 -vuotias ja kykenevä emännöimään tilaa. Sulhasen iällä ei ole niin väliä, mutta on tavallista, että aviopuolisot ovat kutakuinkin samanikäisiä. Häät ovat hieno, koko kylän koolle kutsuva tapahtuma. Monipäiväisessä seremoniassa mies jättää hyvästit vanhempiensa kodille ja muuttaa vaimonsa taloon. Avioliiton katsotaan aloittavan ihmisen itsenäisen elämän. Talon perijätär siirtää vanhempansa asumaan omaan erillisrakennukseen ja ottaa talon päähuoneen omaan käyttöönsä. Jos morsiamen äiti on kovatahtoinen, voi hyvinkin käydä niin, että avioitunut vanhin tytär päätyy erillisrakennukseen ja äiti jatkaa tilan hallintaa. Hääseremonian ydin on hääparin käynti kalmistossa molempien sukujen kantapuun luona, missä kysytään sekä morsiamen että sulhasen esiäitien kantaa liittoon. Mikäli mitään ennettä ei tule, eivät henget vastusta liittoa ja häät voidaan pitää. Jos jotain huonoja enteitä tulee- puusta irtoaa oksa, puun ympärillä on jotain normaalista poikkeavaa- täytyy esivanhempien henkiä lepyttää tai perua liitto kokonaan.

Avioero on harvinaisuus. Nainen voi kyllä heittää väkivaltaisen miehensä ulos tai mies voi jättää vaimonsa, mutta molemmissa tapauksissa mies jää heikoille. Lapset jäävät aina äidilleen.

Kuten aikuisiän homoseksuaaliset suhteet, on kiertävän tai liikkuvan ammatin harjoittajaksi ryhtyminen varma tapa karkoittaa viimeisetkin teoreettiset avioitumismahdollisuuksien rippeet. Vastaavasti naisille suhteen aloittaminen huonon miehen kanssa on pienehkö skandaali, ellei ns. huonon miehen kanssa avioituva nainen saa vakuutettua yhteisöä uskomaan, että on laupeasti pelastanut miesparan huonolta elämältä.

Hautajaiset

Hautajaiset poikkeavat sukupuolen ja statuksen mukaan. Vainaja haudataan aina äitinsä kalmistoon. Joka suvulla on oma kalmistonsa, käytännössä suvun perustajan puun ympärille kasvatettu hautalehto. Jokaiselle lapsia synnyttäneelle suvun vainajalle istutetaan haudalle oma puu. Vastaavasti irtolaiset ja huonomaineiset miehet eivät pääse maan poveen lepoon, vaan ruumis poltetaan ja tuhkat sirotellaan tuuleen. Uudelleenavioitumista puolison kuoleman jälkeen ei katsota naisten tapauksessa karsaasti, vaan lesken on hyväksyttävää ottaa itselleen uusi aviomies, etenkin jos liitosta vainajan kanssa ei ollut siunaantunut lapsia. Miehen avioitumista naisen kuoleman jälkeen ei pidetä suotavana, ellei mies mene naimisiin vaimonsa nuoremman sisaren kanssa, jotta talo pysyisi suvussa ja lapsilla olisi äiti. Jos taas lapsettomassa liitossa vaimo kuolee,saattaa hyvinkin käydä niin, että vaimon nuorempi sisar heittää lesken ulos ja ottaa talon omaan hallintaansa.

Uskonto ja uskomukset

“Kaikesta pitää antaa ensimmäinen osa ensimmäisille äideille. Ihan kaikesta, sitten saa voimaa ja onnea ja mahtia. Ymmärrätkö? Aivan kaikesta. Arvaa mitä minä olen antanut että saisin tämän…”

-Punavaahtera Ikijuurentytär, noita

Kaartimassa uskotaan esiäitien henkien suojelevan lapsiaan kalmistosta käsin ja puiden kautta. Jokainen puu on joskus ollut joku nainen, kauan aikaa sitten, minkä takia puita kaadettaessa täytyy kiittää jokaisesta rungosta. Palvontamenojen pääpaikka on suvun kalmisto, missä uhrataan suvun perustajan puulle ensiosa kaikesta tilan tuotannosta: ensiveret teuraista, ensimmäiset viljat, jopa ensimmäiset pisarat äidiksi tulleen maitoa. Suvun vainajien henkien uskotaan asuvan kalmistossa, minkä vuoksi kalmistolehdoista pidetään hyvää huolta ja niistä pyritään istutuksilla ja koristeilla tekemään mahdollisimman miellyttäviä ja kauniita paikkoja. Kalmistoihin suhtaudutaan äärimmäisellä kunnioituksella: niissä ei saa kiroilla, käyttäytyä huonosti, huutaa tai melskata tai muuten rikkoa esiäitien rauhaa. Esiäitien luona vieraillaan merkittävinä päivinä ja ennen tärkeitä päätöksiä. Jossain määrin esiintyy myös maaäidin palvontaa kaiken olevaisen luojana, mutta yleisimmin maaäitiä palvotaan osana suvun kantaäitien olemusta. Kaartimassa uskotaan muiden kuin vainajien henkien olemassaoloon, mutta yleisesti ollaan sitä mieltä, että vaikka muita henkiä on, niitä ei ole runsaasti. Alkumyytti mainitsee pahat, tulen lapsiksi kutsutut henkiolennot, joita sanotaan syntyvän esimerkiksi salamaniskusta. Joistain poikkeuksellisista luonnonmuodostelmista sanotaan, että niillä on henki, sekä pidetään mahdollisena, että johonkin poikkeukselliseen saattaa mennä kuolleen miehen henki. Henget voivat vaikuttaa aineelliseen maailmaan joko antamalla hyvää onnea tai viemällä sitä pois- siksi esiäitejä ei saa suututtaa. Rituaalit henkien kohtaamiseen opetetaan talon tyttärille. Miehilläkin on omia metsänkäyntiin ja eläimiin liittyviä rituaalejaan, joita pidetään yleisesti vähempiarvoisina, ellei jopa paheksuttavina.

 Yleisiä juhlapäiviä ovat tasaukset ja seisaukset, satokauden alku ja loppu, sekä suvun omat juhlat ja muistamiset. Satokauden alkaessa haetaan kalmistosta kourallinen multaa ja esiäitien suojelusta suvun pelloille. Tämä multa palautetaan talven kynnyksellä takaisin, samalla kun kutsutaan esiäidit illaksi syömään suvun tiluksille. Tällöin katetaan pöytään ylimääräisiä lautasia suvun henkivierailijoille. Lapsille kerrotaan, että juuri tänä päivänä kannattaa olla kiltti ja hyvätapainen, koska silloin tyytyväiset esiädit palkitsevat lapset lahjoilla ja yllätyksillä synkimpänä talven yönä. Naisten rituaalit ovat vakavia, virallisia ja tarkan, muuttumattoman kaavan säätelemiä: hautajaissanat, nimenanto, uhrintoimitukset ja muut toteutetaan vanhahtavin sanankääntein ja askeleen tarkkuudella. Miesten rituaalit, kuten suurriistan kaadot ovat osittain improvisoituja, riehakkaita, äänekkäitä ja hyvin usein ympärihumalassa suoritettuja. Miehet oppivat nämä rituaalit isiltään ja miespuolisilta sukulaisiltaan.

Kaupunkilaisten uskomukset ja uskonnolliset käytänteet poikkeavat suuresti maalaisten vastaavista.

Valtakunnasta

Valtakunnasta, Kaartiman metsäalueesta ja elämästä syrjäseudulla

Otteita Roihu Kaarnanpoika Eirdellin kansatieteen kolmannen vuosikurssin kirjoitelmasta

Fryen Suursataman kuninkaallinen yliopisto

“Sanotaan, että Kaartimassa kaikkein sitkeimmin elävät vanhat perinteet; että mikä Verniässä tai Saarrossa on jo unohtunut (tai mitä ei ole siellä koskaan tiedettykään) on Kaartimassa vielä osa arkipäivää. Pohjoinen Kaartima on Fernin viidestä maakunnasta pinta-alaltaan suurin mutta asukasluvultaan pienin. Tiheän metsän keskellä harvassa seisovat kylät ovat olleet sijoillaan vuosisatoja, tai niin väitetään, ja niiden asukkaat kertovat polveutuvansa maailman ensimmäisistä ihmisistä.

Kaartiman puu on maakunnan suurin rikkaus, mutta perinteeseen ja yhä vainajanpalvontaa harjoittavaan kulttuuriinsa nojaten paikalliset suurtilalliset pyrkivät usein estämään hakkuut. Metsän ja samalla maakunnan raja siirtyy kuitenkin jatkuvasti pohjoiseen. Uusia sahoja pystytetään vuosittain ja moni paikallinenkin hankkii jo itselleen elannon uittamalla puutavaraa alas etelän viljaville alangoille laskevia jokia. Samalla myös moderni sivistys leviää yhä laajemmalle: enää ei ole ennenkuulumatonta kaartimalaisen emännän lähettää nokkelaa tytärtään kauppaneuvotteluihin

Saarron Vehmalehdon suurille markkinoille, tai naimatonta poikaansa opiskelemaan kulttuuritieteitä ja mystiikkaa pääkaupungin yliopistoon. Suurin osa metsäkylien perheistä pitää kuitenkin yhä kolmevuotista kiertokoulua riittävänä koulutuksena nuoremmille lapsilleen. Tilojen vanhimmille tyttärille tarkoitettua opetusta järjestää maakunnan perinteikäs, lähes vuosisataisella historialla ylpeilevä Maatalousopisto, joka kiertää Kaartiman suurimpia asutuskeskuksia siirtyen aina kaksivuotisen kurssin päättyessä seuraavaan kylään tai kaupunkiin.

Oppineissa piireissä Kaartimaa pidetään yhä kulttuurillisena takapajulana, eikä aivan syyttä: monenlainen taikausko on itkostunut sitkeästi maalaisten mieliin ja uudet ajatukset ja keksinnöt saavat usein penseän vastaanoton. Erikoislaatuisin piirre maakunnan kansanuskossa on epäilemättä ajatus Konsteista, luonnottomista lahjoista jotka on pidettävä tarkkaan salassa ulkopuolisilta. Harva Kaartimalainen on valmis puhumaan omasta Konsteistaan avoimesti, mutta monet väittävät todistaneensa kotikylässään toismaailmallisten kykyjen käyttöä. Tarinat vaihtelevat karjan hedelmättömäksi teosta ihmeparantumisiin. Vaikka väitteet saavat jonkin verran tukea vanhoista kirjallisista lähteistä, varsinaista todistusaineistoa niiden tueksi on vähän. Silti kaartimalaisiin suhtaudutaan etelässä usein varautuneesti ja huhupuheissa heillä on maine epäluotettavina, sivistymättöminä mutta kieroina ja ovelina ihmisinä. Todellisuuspohjaa näissäkin tarinoissa on kuitenkin niukasti.

Kaukaisen pääkaupungin levottomuudet eivät usein Kaartimaa kosketa. Maakunnan hallinnollinen keskus on Korpilinna, jossa istuu Hänen Majesteettinsa kuningatar Suvannon nimittämä kuvernööri neuvostoineen. Tällä hetkellä virkaa pitää jo kahdeksatta vuotta Mahla Kuusamantytär Gylfen.

Varsinaisessa Korpilinnan kaupungissa asukkaita on kuutisentuhatta, sen ympärille levittäytyvissä kylissä ja maatiloilla puolet lisää. Muita suurempia keskuksia ovat vanha Savuksela sekä Virranpohja, joka on kuuluisa vuosittaisista kevätpäiväntasauksen juhlistaan. Uutiset kulkevat metsän läpi hitaasti ja esimerkiksi selkkauksista naapurimaiden kanssa kuullaan etäisimmissä kylissä ehkä vasta kuukausia tapahtumien jälkeen. Niinpä nytkin, kun etelä kiehuu sotavalmisteluissa, elämä Kaartimassa on toistaiseksi saanut jatkua entiseen tapaan. Kiristyneet suhteet Ala-Udoriin ovat toki kaikkien tiedossa ja moni on kuullut ainakin huhuja levottomuuksista edellisessä rajakiistassa vuosikymmeniä sitten vallatussa Harmajalassa, mutta aniharva uskoo vaikeuksien koskaan leviävän pohjolan turvattuihin metsiin.”

Hahmot

Pelissä tulee olemaan noin 35 hahmoa. Tässä suurin osa tunnetuista hahmoista. Hahmojen sisältö ja sukupuoli määräytyvät lopullisesti vasta hahmojaon jälkeen. Lähes kaikilla hahmoilla on jonkinlaisia romanttisia suhteita, koska kyseessä on nuorten naimattomien kaartimalaisten kevätjuhla.
Näiden hahmojen lisäksi haussa on myös muutama NPC. jotka tulevat saamaan ihan täydet hahmot, mutta joiden hahmoille liittyy enemmän jonkinlainen tehtävä ja tunnelman luominen peliin. Näitä hahmoja ovat esimerkiksi Kaartimaan kevätjuhliin saapuneen sirkuksen väki.

Pelissä on paljon kontakteja kun käytännössä kaikki tuntevat kaikki. Tästäkin syystä olisi hyvä jos pelaajat pääsisivät paikalle jo perjantaina, jolloin muihin kyläläisiin pääsee tutustumaan.

Koskenkyljen kylä

Vimma Viljavanpoika Mitra (23)

Kiivasluontoinen nuori mies haastaa helposti riitaa ja puolustaa tiukasti sisartensa kunniaa.

Voima Viljavantytär Mitra (21)

Kylän suurimman tilan perijä on kaunis ja haluttu, mutta torjunut tähän saakka kaikki kosijansa.

Vitsa Viljavantytär Mitra (19)

Mitran perheen nuorin lapsi on viime aikoina vaikuttanut perin alakuloiselta, liekö sydänsuruja?

Pihka Sammalentytär Vendir (17)

Perheensä ainoa tytär on sisäänpäinkääntynyt ja eristäytyvä, jokin hänessä lienee vialla.

Hehku Honganpoika Rokkur (22)

Iloinen, veijarimainenkin poika tuntuu paheksuvan isoveljensä päätöstä liittyä kuningattaren armeijaan.

Salvia Hongantytär Rokkur (21)

Rikkaan talon ylpeä tytär, joka puhuu kovaan ääneen perheensä osuudesta uuden sahan rakentamisessa.

Kuusama Hellimmäntytär Neleri (19)

Sievä, nuori tyttö heilastelee Vimman kanssa, vaikka onkin luonteeltaan kovasti tätä rauhallisempi.

Kaski Hellimmänpoika Neleri (19)

Kuusaman kaksosveli on tainnut maata melkein kaikkien oman kylän tyttöjen kanssa, ja monien naapuristakin.

Usva Savenpoika Belun (24)

Kievarin Vesalle kihlatulla nuorukaisella on tietävät silmät, hän taitaa nähdä jotakin mitä muut eivät.

Leimu Lieskanpoika (20)

Äitinsä hylkäämä poika asuu isänsä kanssa torpassa ja on melkoinen hylkiö, synkkämielinenkin vielä.

Korvenkainalo

Rönsy Silmuntytär Vesvere (20)

Ison talon tyttö on raskaana, ja isästä ei tietoa! Tai eihän se varmaa vielä ole, mutta sellaista kuitenkin puhutaan.

Tahto Silmuntytär Vesvere (18)

Tyttö on kuin myrskypilvi, huonoissa väleissä perheeseensä ja tuntuu kovin tyytymättömältä muutenkin.

Lehvä Heinäntytär Ingis (17)

Ainoa lapsi ei halua periä tilaa eikä käydä kouluja, riehakaskin on, häilyväinen kuin poika.

Roihu Kaarnanpoika Eirdell (22)

Kolme vuotta sitten pääkaupunkiin opiskelemaan lähtenyt nuorukainen on palannut katsomaan perhettään.

Tyven Kaarnantytär Eirdell (17)

Rasavilli keppostelija kertoo kerkeästi valheita ja tuntuu mahdottomalta pitää kurissa ja nuhteessa.

Punavaahtera Ikijuurentytär Tammitorppa (18)

Noitaäidin noitatyttö, pienestä torpasta suuresta perheestä, ei varmasti kovin kunniallista seuraa.

Vaski Kalliontytär Aressa (23)

Kievarissakin välillä työskennellyt nuori nainen tuntuu painivan jonkinlaisen ongelman kanssa.

Varjo Kallionpoika Aressa (20)

Mukava nuorukainen, jota ei kuitenkaan tunnu oikein lykästävän naissukupuolen kanssa.

Veli Päivyenpoika Verusk (20)

Kolmen vanhemman siskon ja jämäkän äitinsä valtakunnasta tuskaisesti pois tahtova ainut poika.

Kaiku Lemmenpoika Vesvere (21)

Kyläkauppiaan ja suurtilallisen poika, joka heilastelee naapurikylän Salvian kanssa.

Siru Lemmentytär Vesvere (16)

Kyläkauppiaan tytär, jota erehdytään usein pitämään ikäänsä nuorempana, ensimmäisissä kevätjuhlissaan.

Lainerannan Kestikievari

Kätevä Lehdontytär Laineranta (23)

Majatalon perijä, jonka olisi jo kohtapuoliin aika löytää itselleen sopiva ja kunnollinen mies.

Viri Lehdonpoika Laineranta (21)

Värväytyi runsas vuosi sitten kuningattaren armeijaan, mutta on nyt palannut uuden värvärin apulaisena.

Vesa Lehdontytär Laineranta (18)

Outo, omissa maailmoissaan leijaleva tyttö on kihlattu Usvalle ja tulee siis perimään Belunin tilan.

Muut

Halla Puhurinpoika (26)

Kalastajan poika, joka viettää isänsä kanssa kiertolaiselämää vieraillen kylissä silloin tällöin.

Maisteri Primus Direni (27)

Roihun mukana pääkaupungista saapunut oppinut mies, ihmeellisen tietäväinen ja komeakin.

Augusta Vorina (30)

Kiertokoulun lukkari ei ole syntyperäinen kaartimalainen, mutta on kierrellyt metsiä jo lähes kymmenen vuotta.

Marcia Strine (30)

Kuningattaren armeijan värväri puhuu uhkaavasta sodasta ja houkuttelee nuoria mainetekoihin.

Lisäksi N määrä muita kyläläisille tuntemattomia hahmoja.

Proppaus

Eli huomioita kaartimalaisesta käsityökulttuurista.

Etelän muotivirtaukset eivät yleensä kanna Kaartimaan asti tai saapuvat kovasti myöhässä, mutta poljettavat ompelukoneet sentään ovat vähitellen yleistymässä. Niinpä ihmisillä on varaa valita vaatteitaan paitsi työn, myös omien mieltymystensä mukaan. Enimmäkseen asusteet valmistetaan luonnonmateriaaleista, mutta etenkin rikkaampien talojen väellä on varaa ostaa kalliimpia ja erikoisempiakin kankaita kulkukauppiailta tai markkinoilta. Juhliin lähtiessään nuori väki panee luonnollisesti päälle parastaan.

Naiset käyttävät erityisesti sisätöissä ja kesäaikaan hameita tai mekkoja, mutta ulkotöihin saattavat myös vetää jalkaansa housut. Naineiden naisten on kunniallista pitää hiuksensa letillä tai nutturalla ja pukeutua asemansa mukaisesti ­ mitä isomman talon emäntä, sitä tuhdimmat hameet ­ mutta nuoremmille sallitaan enemmän vapautta. Korut, niin metallista, kivestä kuin puusta, ovat tavallisia, viimeisimmillä on yleisesti myös uskonnollinen funktio.

Miehet pukeutuvat yksinkertaisimmillaan housuihin ja paitaan. Kesäaikaan hekin saattavat käyttää hameita tai kaapuja, milloin työt eivät muuta vaadi. Erityisesti vauraiden talojen pojat saattavat pitää hametta rikkauden ja joutilaisuuden merkkinä. Nainut mies pitää aina paitansa päällä leveää vyötä ja saattaa kasvattaa parran; nuoremmilla pojilla partaa pidetään isottelun merkkinä. Miesten korut on tavallisesti valmistettu eläinten nahasta tai luista. Vainajien huomiota toivova tai suureen hankkeseen ryhtyvä mies käyttää usein myös puisia koruja.

Yleisesti selkeää rajaa miesten ja naisten vaatteiden välillä ei ole, mutta housujen katsotaan soveltuvan matkustamiseen ja eräilyyn kun taas hameen kotilieden ääressä istuskeluun. Erilaiset liivit ja takit sopivat molemmille sukupuolille. Viitta on tavallisin ulkovaate. Vaatteiden väritys painottuu ruskeisiin ja vihreisiin sävyihin, mutta etenkin juhliin räikeämpiäkin pukimia kaivetaan esiin. Keltainen ja oranssi, tulen värit, ­ovat kuitenkin harvinaisia. Molempien sukupuolten edustajat kantavat arkiaskareissaan yleensä puukkoa, juhlassa se ei suinkaan ole välttämätöntä.

Proppauksen suhteen ei vaadita autenttisuutta materiaaleissa tai tekotavoissa, mutta toivomme, että selkeästi modernit vaatekappaleet eivät olisi näkyvä osa kenenkään proppia.

Ongelmatilanteissa pelinjohto neuvoo, avustaa ja lainaa mielellään. Proppeja kannattaa huhuilla lainaan!

Pelinjohto

Pelin pääpiruina hääräilee combo järjestötoiminnan jääriä, jotka purkavat maailmanahdistusta järjestämällä kivaa larppia.

Emi Maeda, Jenni Kauppinen & Merli Lahtinen + muita

Taustapiruina myös kasa muita vanhoja alter egolaisia.