Salatieteellinen kesäkoulu 18.-19.7.

salatdk_mv_iso

Salatieteellinen tiedekunta järjestää kesäisin tiedekunnan kenttäasemalla Saimaan rannalla perinteisen kesäkoulun. Kesäkoulu on poikkitieteellinen opintokokonaisuuksista koostuvat kurssi, joka vaihtelee vuodesta toiseen. Kesäkoulu on osa pakollista kenttäkurssien kokonaisuutta. 

Kesäkoulussa tutustutaan lähietäisyydeltä niihin konkreettisiin ilmiöihin, joita salatieteilijä voi työssään kohdata. Kurssille osallistuminen edellyttää voimassaolevaa tapaturmavakuutusta. Kesäkoulun opintosuunnitelma julkaistaan loppukeväästä luennoijien varmistuttua. Kesäkooulun taivoitteena on antaa intro monista tiedekunnan kursseista,  jolloin opiskelijan on helpompi tutustua poikktietelliisiin opintoihin. Muitakin kursseja voidaan käydä läpi opettajan mieltymyksen mukaan.

Esimerkkejä kesäkoulun kenttäharjoituksista edellisiltä vuosilta: 

– Ritualistikan perusteet. Kokonaisuutta suositellaan erityisesti uhrieläintieteen ja esittävän okkultismin opiskelijoille.

– Homeopaattinen kirjallisuustutkimus. Tunnilla opetellaan arvostelemaan teoksia tai kokonaisia genrejä pienten tekstinäytteiden perusteella. Kurssi suoritetaan arvostelemalla Finlandia-voittaja yhden sivun perusteella.

– Salatieteiden estetiikan keskustelupraktikum. Kumpi on kauniimpi, keiju vai enkelidelfiini? Kuuluuko vampyyrin kimaltaa?

– Rituaaliset tanssit. Mitä rituaalisilla tansseilla halutaan kutsua tai manata? Pitääkö rituaalien aikana laulaa samalla? Mitä jos tanssii väärään rytmiin?

Havaitsevan astrologian perusteet. Tähtien spektrin vaikutus niiden lähettämän valon ominaisuksiin, tähtivalon mittaamiseen ja keräämiseen soveltuvat laitteistot ja menetelmät. Muukalaishavainnot ja keskeisimmät UFO-tyypit. Luento järjestetään yöllä. 

Eetteripyörteet. Miten rakenaa oma eetteripyöritin, joka on aikakoneen keskeisin osa. 

– Säänhallintatiede. Miten saada etana näyttämään sarvensa? Tai pihlaja kantamaan paljon marjoja? Säänhallintaopissa perehdytään keinoihin hallita säätä ja yrittää muokata sitä alueellisesti omien tavoitteiden mukaisesti

– Metsäköllinnän metodiopinnot. Puiden halaaminen, ilokivien käsittely, symbioottisen suhteen luomisen perusteet.

– Symbioosiin palaamisen työpaja.Opiskelu- tai muusta ahdistuksesta eroon pääseminen symbioottiseen tilaan palaamalla. Symbioosiharjoituksia pareittain ja ryhmissä. 

– Puuhengitys praktikum. Puuhengityksessä tutustutaan eri puulajeihin ja yritetään löytää oman hengityksen aallonpituuteen sopiva puu. Tutustutaan uuteen puuhun meditaation keinoin sekä harjoitellaan yhdessä puuhengitystä.

– Kasvimusikologian perusteet. Miten kasvit reagoivat musiikkiin? Kannattaako soittaa heviä vai kalssista jos haluaa saada hyvän sadon. Kuunnellaan kasvien tuottamaa musiikkia. 

– Aurajooga auraterveyden tukena. Kurssilla pyritään oman auran hallintaan, henkilökohtaiseen auraterveyteen ja harjoitellaan aurojen sulauttamista parantamisen apuvälineenä. Miten auraa venytellään? Miten aura puhdistetaan? Voiko auraa parantaa pysyvästi? Voiko aura virua parantumattomaksi?

– Gonzomenetelmät. Shokkihoito, pelästyttäminen, umpikänni. Tuoreita ja yllättäviä näkökulmia kipuun ja hätään.

– Eksoplanetaariset kielet. Klingon, vorlon, kommon, wookiee, enkelidelfiinien kielet. Miten kieli poikkeaa Betelgeuzessa ja Siriuksessa? Voivatko mars ja venus kommunikoida?

– Salaopintojen yleinen kirjatentti. Tämän tentin läpäisyllä voi korvata minkä vaan kurssin. Sitä saa yrittää kerran vuodessa aina kesäkoulussa. 

 Luennoitsijat ja assarit nyt haussa!

Opiskelija! Lähde elämykselliselle matkalle salatieteen maailmaan!

——

Pelin yleisinfo

Salatieteellinen kesäkoulu on osa salatieteellisen tiedekunnan larppikampanjaa. Kampanja alkoi viime marraskuussa fuksisuunnistuksella ja kesäkoulu on hyvin erilaisten pelien järjestyksessä neljäs peli samassa maailmassa. Kesäkoulu on suunntattu kaikille kampanjasta kiinnostuneille ja peliin voi lähteä vanhalla tai uudella hahmolla. Kesäkoulun pääpaino on erilaisilla luennoilla sekä harjoituksilla. Oletko kenties aina halunnut opiskella jotain salatiedettä? Tai ehkä opettaa sellaista? Kesäkoulussa lauletaan myös leirinuotiolla salatieteellisiä lauluja, köllitään metsässä, kutsutaan vedenhenkiä sekä nautitaan kesästä.

Kannattaa heti ensimmäiseksi tutustua tiedekunnan toimintaa kuvaavaan dokumenttiin. Sieltä löytyy lisää tietoa tiedekunnan toiminnasta, killoista sekä opiskelijoista.

Tiedekunnan toiminta HUOM! UUDET PELAAJAT TUTUSTUKAA TÄHÄN!

Aika ja paikka

Aika: 18.-19.7. noin klo 14-14.

Paikka: Leirikeskus Sierla Nummi-Pusulassa.

Pelaajia: n. 50

Pelin ikäraja periaatteessa 18 vuotta, mutta voidaan neuvotella myös asiasta.

Pelimaksu tulee olemaan noin 30 euroa riippuen lopullisesta pelaajamäärästä. Sisältää useamman ruoan, majoituksen sekä pelipaikan vuokran.

Fb-event.

Pelipaikalle voi saapua jo perjantaina.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen on päättynyt. Jos haluat varapelaajaksi tai avustajaksi (myös kokki vielä haussa) niin lähetä sähköpostia salatieteellinen.tiedekunta@gmail.com

Hahmot 

Osa hahmoista on kampanjassa aiemmin pelanneiden hahmoja, mutta tällä hetkellä kampanjan hahmot ovat vielä suurimmalta osalta fukseja (uusia fuksihahmoja ei enää oteta). Eli mukaan kaivataan vanhempien vuosien opiskelijoita sekä etenkin luennoitsijoita, assareita, lehtoreita yms. Hahmot tehdään pitkälti pelaajien toiveita mukaillen. Hahmot luodaan googledrivee, jossa pelaajat voivat kommentoida ja ehdottaa myös itse lisäyksiä ja asioita hahmoon.

Pelin yleinen materiaali

Tässä muutamia linkkejä pelin materiaaleihin, jotka voivat auttaa maailman hahmottamisessa.

Pelisarjan aluksi pohdittu vähän pelimaailman ideaa ja kokonaisuutta.

Salatieteellisen tiedekunnan opinto-opas (taustamateriaaliksi opiskelijoille ja luennoijille. Opiskelijahahmot voivat miettiä mitä haluaisivat opiskella ja opettajahahmot mitä haluaisivat opettaa).

HOKS-lomake (Henkilökohtainen OKkultistiikkaSuunnitelma) vastaa oppintosuunnitelmaa. Opiskelijahahmot voivat pohtia HOKSin avulla kurssisuunnitelmaa.

Salatieteellinen laulukirja. Lauluja saa laulaa niin tilanteessa kuin tilanteessa. Laulukirjaan voi myös tehdä ehdotuksia uusista biiseistä kommentoimalla sitä laulukirjan loppuun.

Salatieteellinen “laatujulkaisu” seitsemän yötä julkaisee satunnaisesti numeroitaan. Numerot seitsemän ja kahdeksan ovat luettavissa edellisen pelin jäljiltä. Seitsemän yötä on myös aktiivinen twitterissä.

Twitter

Pelaajat voivat halutessaan luoda hahmoille twittertilin. Twitterissä peli on käytännössä koko ajan ingame myös pelien välillä. Twitterissä voi siis heittää vapaasti erinäistä juttua ja kertoa hahmon kuulumisia myös pelien välisenä aikana. Lista, josta löytyy suurin osa pelin pelaajista löytyy täältä.

Yhteystiedot

Pelinjohdon tavoittaa parhaiten osoitteesta salatieteellinen.tiedekunta@gmail.com